Parturi-kampaaja - Hansa Turku
Työpaikkailmoitus on suljettu
Joko tehtävä on täytetty tai hakuaika on umpeutunut.
Cutters Hansa
Miksi työskennellä Cuttersilla?
-
Opi ja onnistu
Uudet työntekijät perehtyvät konseptimme saloihin Cutters Akatemiassa. Järjestämme säännöllisesti koulutuksia, jotka mahdollistavat oman ammattitaidon kehittämisen. Tukenasi toimii päivittäin myös lähiesihenkilöt, kouluttajamme sekä kollegat, jotka yhdessä muodostavat lähes 500 ammattilaisen yhteisön. Järjestämme myös pieniä tapahtumia kuukausittain, joihin kaikki ovat tervetulleita.
-
Reilu palkkaus
Me maksamme parturi-kampaajillemme aina vähintään TES:n mukaisen tuntipalkan kaikkine lisineen. Motivoivat bonusjärjestelmämme avulla työntekijämme kerryttävät lisäksi kuukausittain bonusta, tehtyjen hiustenleikkuiden määrällä sekä tuotemyynnillä. Cuttersilla ahkeruus palkitaan! Lisäksi tarjoamme aina kaikki tarvittavat työvälineet työntekijöillemme.
-
Vähä-kemikaalinen sekä turvallinen työympäristö
Turvallisuus ja viihtyvyys sekä siisteys ja hygienia ovat meille erittäin tärkeitä asioita, joista emme tingi. Haluamme että salonkimme ovat asiakkaillemme ja työntekijöillemme miellyttäviä paikkoja asioida ja työskennellä. Vastuu tästä kuuluu jokaisella työntekijälle. Koska emme esimerkiksi värjää hiuksia, meillä et altistu voimakkaille kemikaaleille kuten monissa muissa parturi-kampaamoissa. -
Uramahdollisuudet
Cutters kasvaa jatkuvasti sekä Suomessa että ulkomailla. Tämä tarkoittaa että oikeille tekijöille avautuu jatkuvasti enemmän ja enemmän uramahdollisuuksia Suomessa ja kansainvälisesti. Tulevaisuudessa Cutters t-paita tulee olemaan parturi-kampaajan pääsylippu ympäri Eurooppaa! Kaikki työntekijämme ovat työsuhteessa.
Cuttersilla töissä.
Jotis, Ainoa, Sello, Iso Omena, 19 years as a hairdresser/barber
How is Cutters different, compared to previous places you have been working?
Cutters is really a family that gives opportunities to everyone who loves giving haircuts despite their place of birth, sex and age! Everyone is more than welcome to join us as long as he meets our minimum standards considering this profession.
What’s best about your day in Cutters?
I could say the communication between us during the day is the most interesting thing because you can really share with everyone your experience and also every troubleshooting that may occur in the salons. There are always people behind that can help us no matter what and this is really something!
What has surprised you with Cutters?
The fact that everyone seems to be confident about my potentials in work, although they did not know me for long time! Also the way we can communicate globally and share our experience and ideas really widens your horizons in this beautiful profession.
Cutters Finland yrityksenä
Cutters on Pohjoismaiden innovatiivisin ja nopeimmin kasvava parturi-kampaamoketju. Suomessa olemme saavuttanut nopeasti vakiintuneen asiakaskunnan kaikissa salongeissamme ympäri Suomea.Panostamme toiminnassamme erityisesti loistavaan asiakaskokemukseen. Tämä saavutetaan laaduikkailla hiusten leikkauksilla ja asiantuntevalla, iloisella palvelulla.
Cutters on vastuullinen työnantaja ja autamme työntekijöitämme onnistumaan. Tarjoamme motivoivan palkkauksen, työvälineet, lakisääteisen työterveyshuollon sekä turvallisen ja vähäkemikaalisen työympäristön. Kohtelemme kaikkia työntekijöitämme tasa-arvoisesti.
Kasvumme on edelleen vahvaa ja tulemmekin avaamaan uusia salonkeja myös lähitulevaisuudessa. Hyppää mukaan kasvutarinaan Suomessa ja tule osaksi Cutters-perhettä!